sunnuntai, 19. kesäkuu 2016

Se fiilis.

Tiedättekö tunteen, kun huomaat yhtäkkiä monen monen vuoden jälkeen, että "hei, mä pystyn tähän"

Mä en voinut kuvitellakaan sitä tunnetta, ennen kuin nousin omille jaloilleni ilman ulkopuolisen henkilön tukea. Viime kerrasta on aikaa n. 15 vuotta. Tai siis onhan se puolapuukin jonkinlainen tuki, mutta pidin siitä itse kiinni ja seisoin.
Sinä päivänä tuntui aivan kuin olisin ollut joissain huumeissa. Siis se, ettei tarvitse pyytää keneltäkään apua siihen, että nouset itse ylös. Seisot siinä. Okei. Sun pyörätuolin takana on kyllä ihminen  varmistamassa, että tuoli ei liiku mihinkään, mutta sua ei tue kukaan.
Se fiilis "ei vitsi mä pystyn tähän" on jotain aivan käsittämätöntä. Vaikka oot ihan poikki sen jälkeen ja jalat tärisee ja hiki puskee päälle ja puuskutat niin, ettei henki meinaa kulkea sitä tunnetta ei vaan voi kuvailla. Okei, enhän mä nyt tietenkään nouse ja lähde kävelemään joku kaunis päivä vaikka jumppaisin tuhat kertaa viikossa. Tai jos tekisin niin, niin se olisi vuosisadan ihme. Ihmeitä tapahtuu, mutta tuskinpa.

Varmaan samanlainen adrenaliini tulee tavalliselle ihmiselle, joka hyppää benji-hypyn. Tai astuu ensimmäisen kerran esiintymislavalle. Onhan näitä fiiliksiä. 
Se fiilis mikä huokuu sun ympäriltä kun teet sen. Kaikki on ihan sillee "Mitä helvettiä just tapahtui?"

Kun teen sen jutun uudestaan niin ei tule täysin samaa fiilistä, mutta onhan se silti mahtavaa.

Ihmiset eivät ole osanneet minua kannustaa siihen, sillä eivät koskaan ole edes osanneet kuvitella, että näin käy.
Mä veikkaan, että salikäynnit on paljon auttaneet siihen, koska oon saanut lihasmassaa, mutta se ei toivottavasti näy huomisessa punnituksessa. Apua.
Mua on purrut salikärpänen ja oon jo huolissani siitä kun jumppapaikka on heinäkuun kiinni ja elokuun alku menee reissussa. Mitenhän mä pärjään sen kuusi viikkoa?

Nyt oon jo ihan fiiliksissä kun tiedän, että huomenna pääsen taas rääkkäämään itseäni ja se adrenaliiniryöppy todellakin tulee. Ja huomenna on punnituskin. Saa nähdä mitä vaaka näyttää. Kauhun ja innon sekaisin tuntein odotan huomista.

Älkää ikinä lakatko uskomasta itseenne. 
snip.jpg

maanantai, 6. kesäkuu 2016

BLOGI - kaipaa ideoita.

Moi kaikki! Ruut täällä.

Haluaisin blogata teille joka viikko, joskus huuhaa-blogeja, eli mitä mulle kuuluu yms, mutta aihepostauksiin kaipaan lisää aiheita.
Kirjoittanut olen jo kuvauksista, kirjeenvaihdosta, yksinäisyydestä, pettymyksistä, uskosta, stressistä ja ystävyydestä.

Mistä sinä haluaisit juuri minun bloggaavan?
Teen ideoistanne muistilapun, jonka kiinnitän itselleni näkyvään paikkaan ja kun itselläni pää lyö kirjoitus-tyhjää niin otan aiheen ja kirjoitan siitä.

Tai jos haluatte minun bloggaavan jostain minun elämääni kuuluvasta asiasta, niin voitte toki kertoa.
Toivottavasti ideoita tulee paljon. Ideanne tekisivät minut iloiseksi.

Laittakaa ideoita vaikka tämän postauksen alapuolelle. Voin vaikka muokata aina tätä postausta, kun jostain aiheesta on jo blogattu, niin idea ei tule käyttöön enää uudestaan.

Kiittäen jo etukäteen ideoista ja innolla kirjoittamista odotellen.
bloohh.jpg

maanantai, 6. kesäkuu 2016

Yksinäisyys ja yksinäinen

Moi!
Törmäsin viime perjantaina tilanteeseen, kun olin kirjoittelemassa kirjastossa kirjeitä. Esiteini-ikäinen tyttö tuli yksin kirjastoon ja katsoi hetken aikaa mitä teen, kunnes tuli kiinnostuneena juttelemaan ja kyselemään elämästäni ja siitä mitä tein juuri sillä hetkellä. Eli montako kirjeenvaihtoystävää mulla on? Onko mulla kavereita yleensä? Kuinka usein nään heitä tai kirjoitan heille?

Tämä tyttökin harrasti kirjeenvaihtoa muutaman tuttunsa kanssa, jotka olivat ilmeisesti samassa koulussa... mutta, hän sanoi, ettei hänellä oikeassa elämässä ole ystäviä juuri lainkaan.
Hänellä on yksinäistä, ei ole ketään kelle puhua ja asuu syrjemmässä ja sieltä on hankala löytää kavereita, kun nykyään koulut ottavat oppilaita niin eri suunnista kaupunkia.

Eräs ystäväni oli mukanani ja hän kertoi, että saman ikäisenä kuin tämä tyttö: hänen isoimmat ystävänsä olivat kirjoja.

Mä luin paljon teininä ja luen edelleenkin tai kuuntelen äänikirjoja, riippuen fiiliksestä.
Kirjat ovat hyvä pakopaikka todellisuudesta.
Jos kaipaa jännitystä elämäänsä, voi lukea jännäreitä ja jos taas romantiikkaa niin silloin jotain hömppää.

Lukeminen kannattaa aina, mutta se, mihin haluaisin oikeasti puuttua, on tää yksinäisyys maailmassa.
Kenenkään ei ole hyvä olla yksin maailmassa.
Kaikilla olisi hyvä olla joku, johon luottaa ja jolle kertoa omia asioitaan.

Mun on vaikeampi saada ystäviä, sen takia kun olen pyörätuolissa. Kyllähän niitä säälijöitä riittää "voi kun olet rohkea kun uskallat avata suusi"
Mutta mitään säälipisteitä en kaipaa ja en ole näitä tyyppejä ystävyyden tasolle. Vaikka kuinka olisivat halunneet. Sääli on sairautta ainakin siinä vaiheessa, kun se menee tietyn pisteen yli.
Ei sillä, että mä mitään "kaveripenkkiä" käyttäisin (kaupungilla on siis sellainen) se on enemmänkin sellainen teinien juttu ja ehdotin myös kirjaston lastenosastolle sellaista tämän teinitytön innoittamana. Itse en kyllä sellaista käyttäisi. Oon kuitenkin niin arka ja mun on hankala päästää ihmisiä lähelleni. Voin mä siis perusjutut kertoa ja olen avoin tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos menee liian syvällisyyksiin heti, niin ei tule kyllä yhtään mitään.

Sitten kun mä saan jostain sellaisen tyypin, johon koen voivani luottaa ja jutellaan kaikista asioista niin molemminpuolisesti voin taas luottaa ihmiseen.
Sekin on muutaman kerran petetty. Kyllä todellisen ystävän ja ihmisen tunnistaa. Oli tilanne mikä hyvänsä.

Mä en koe olevani tällä hetkellä yksinäinen, sillä mulla on muutama hyvä ystävä, joiden kanssa vietän aikaa ja kirjoittelen. Näen siis livenäkin.
Musta on aina tuntunut, että paperilla tunteiden ilmaiseminen on helpompaa. Sen takia kai olen harrastanut kirjeenvaihtoa sen kuusi vuotta nyt aktiivisesti.

Kiitos niille ihanille, jotka antavat elämääni pieniä valopilkkuja ja arvostavat minua juuri sellaisena kuin olen. Ilman teitä muutamaa, elämäni olisi todella tyhjää ja toivon, että tässä maailmassa olisi jokaiselle edes joku, keneen hän voi luottaa ja avautua ja pelko petetyksi tulemisesta tämän ihmisen kohdalla on täysin mahdotonta.

Myös eläimet voivat olla hyviä ystäviä. Jotkut väittävät, että kissat eivät ole uskollisia. Kyllä ne on.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla joko ihminen tai eläin ja kenenkään ei tulisi olla yksin tässä maailmassa.

No mutta.
Laitoin eilen tänne kävijälaskurin, joten pystyn tarkkailemaan blogini kävijämäärää. Ja toivon, että kommentteja jätetään. Myös ideoita aiheista. Välillä on kiva kirjoittaa, mutta pää saattaa lyödä tyhjää.

Rakkaudella teidän.

kirja.jpg

sunnuntai, 29. toukokuu 2016

Kuvauksia

En nyt kerro, että missä kaikkialla olen ollut, mutta jotain voin kertoa kuvauksista. Esimerkiksi; mitä avustaja tekee? 

Avustajahan on kaikista huomaamattomin, mutta eihän kukaan esimerkiksi istu kahvilassa ainoastaan yksin vaan kuvaustilanteesta pitää saada aidon näköinen, eli useampi pöytä kuvauksissa täytetään avustajilla. Joku lukee lehteä, joku pelaa ja joku muka juttelee. 
Juttelu tapahtuu äänettömästi ja ainoastaan suu liikkuu. Jos olet esimerkiksi pizzalla pizzeriassa niin et taatusti saa lämmintä pizzaa, et saa itse valita täytteitä ja samaa pizzaa syödään useampi tunti.
Samaa kohtausta saatetaan tehdä jopa kuutisen tuntia ja tv:ssä se näkyy vain puolisen minuuttia. Ei edes välttämättä sitä.

Kuvauksia on erilaisia. Niissä pitää käyttäytyä ja näyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla. Kaikista parhaimpia ovat ne kuvauspäivät, joissa oikeat näyttelijät huomioivat avustajat ja ollaan hetki kuin yhtä samaa perhettä, aivan kuin oltaisiin tunnettu kauemminkin kuin se muutama tunti.

Tää on ollut mun haave monta vuotta, lapsesta asti ja sitten yksi ystävä kysyi, että "Miksi et sitten tee asian eteen jotain?"
Tottakai mä oon aina tiennyt, että suurin osa kamerassa näkyvistä ihmisistä on palkattu sinne vain väliaikaisesti tekemään kuvasta/kohtauksestä täyteläisempi.
En osannut kuvitella miten paljon työtä se vaatii, ennen kuin pääsin itse siihen hommaan.
Nyt en ole pitkiin aikoihin päässyt tekemään kyseistä hommaa, mutta nyt kun koulusta alkoi kesäloma niin nyt on taas mahdollisuus sumplia aikatauluja niin, että kuvauksiin pääsee.

Tottakai jokaisessa tuotannossa on omat tekijät, mutta henkilökohtaisesti en suostuisi esiintymään alasti tai antamaan kasvoja esimerkiksi peräpukama mainokselle. Sillä sua ei ihan heti sellaisesta unohdeta.

Muistan ensimmäisen kuvauskerran loppuelämäni. Jännitti ihan pirhanasti ja en osannut kuvitella, että se on niin paljon sitä samaa toistoa. Elikkä avustajana toimiminen vaatii pitkää pinnaa, paljon aikaa, valmiutta toistaa itseään ja tekemisiään.
Kohtaus mikä näkyy alla meni muistaakseni kerralla putkeen, mutta yleensä useampi kohtaus ollaan otettu useampaan otteeseen. Yleensä kohtaus ei mene ensimmäisellä kerralla purkkiin vaan se pitää ottaa monesta eri kuvakulmasta, ääni ei ehkä toimi, valotus on huono, päänäyttelijät sekoavat vuorosanoissa... 
Kohtauksia ei kuvata niinkuin ne tv:ssä tai elokuvissa esitetään vaan esimerkiksi loppukohtaus saatetaan kuvata ensimmäisenä ja samalla tapahtumapaikalla kuvataan toinen kohtaus, joka sijoittuu elokuvan/sarjan alkupäähän.
Samalla paikalla tehtävät kohtaukset kuvataan peräkkäin.
Leikkaamalla ja editoimalla pystyy siis tekemään ihmeitä.

Palkkauksesta: Yleensä mulla on tapana käydä sellaisissa tuotannoissa, joista saa vähän rahaa, sillä en koe tekeväni leffalippupalkkiolla mitään.
Onneksi nykyään on vaihtoehtona ottaa käteisenä summa, joka normaalisti annettaisiin leffalippuna. Et voi vaatia itsellesi palkkaa, jos et ole näkynyt jossain. Yleensä verokortti pitää olla mukana, sillä avustuksesta maksettava raha on veronalaista tuloa.
Mitä enemmän pyörit tuotannoissa, sua saatetaan jopa pyytää paikalle, koska sinun tyylisi ja tapasi tunnetaan ja tiedetään jo.

Ohessa on vielä pieni pätkä, joka netistä sattui löytymään. Siellä on isoja suomalaisia nimiä ja myös minä.

https://www.youtube.com/watch?v=vjjdvg5V7h0

perjantai, 27. toukokuu 2016

Kuulumisia

Moikka!
Viimeaikoina tekstit ovat käsitelleet jotain syvempää aihetta, mutta nyt ajattelin ihan pelkkiä kuulumisia kertoa, kun niitä en ole aikoihin päivitellyt täällä. Aiheelliset postaukset eivät siis katoa, mutta pitää vain löytää sopivia aiheita.
En tiedä kiinnostaako ketään, mutta tässäpä näitä.
Kesä on täällä. Nyt voin virallisesti sanoa niin, sillä kesäloma alkoi eilen. Tiistaina on vielä palaveri opon kanssa, koska ei se mene ihan niin, että ainoastaan kirjoitan. Pitää sitä opiskellakin. En tiedä kuinka moni teistä sanoisi tätä kesälomaksi, mutta mä ainakin pidän tätä kesälomana, kun menee keskimäärin ainoastaan muutama tunti päivässä ylioppilaskokeisiin lukiessa ja jos yksi aine alkaa kyllästyttää niin voin aina vaihtaa toiseen, sillä kirjoitan terveystiedon ja historian. Ja lukea voi missä vaan, kun kantaa aina kirjaa mukana. Kävin just kirjastossa hakemassa ensimmäiset luettavat kirjat. 
Onneksi ei ole väliä, että mitä kirjasarjaa lukee.

Säät ovat olleet ihmeen lämpimiä, kun miettii, että ensi viikolla alkaa vasta kesäkuu ja ainakin yksi helleviikko jo takana. Muistan tossa pari viikkoa taaksepäin kun kirjoittelin kirjeitä ulkona. Voi kun tulisi lämmin kesä, muttei kuitenkaan liian lämmin. Meidän asunto kun on kymmenen astetta lämpimämpi kuin ilma eli jos ulkona on 35 niin meillä on 45 :D 
Aurinko on paistanut tosi nätisti paria sadepäivää lukuunottamatta. Mun puolesta voisi yöt sataa, jotta luonto pysyisi kunnossa ja päivät aurinko sitten helottaisi.

Oon hommannut kauheesti kirjepapereita viime aikoina kun niin moni on lopettanut tai vähentänyt kirjeenvaihtoa. Mä vähennän kirjeenvaihtoa vain siinä tapauksessa, jos mulla ei synkkaa jonkun kanssa, mutta täytyy sanoa, että tällä hetkellä mulla on hyvä kattaus. Kiitos naiset!
Sitä mä en ymmärrä, kun jengi sanoo, että kirjeenvaihto maksaa sikana. Kaikki harrastukset maksaa ja väitän kuitenkin, että kirjeenvaihto on yksi halvimmista harrastuksista. Etenkin, jos kirjeissä on sisältönä muutakin, kuin "mitä kuuluu, onko hyvä sää" en mäkään viitsi lähettää kirjeitä, joissa ei ole mitään sisältöä.
Kirjeenvaihto on mulle tosi tärkeä juttu ja kirjoittamalla saan ilmaistua itseäni.

Meillä muuten pääposti muuttuu asiamiespostiksi ja muuttaa citymarkettiin, mutta meillä on sinne yhtä pitkä matka kuin vanhaan postiin.
Citymarketissa on alko, apteekki ja kohta posti. Paitsi citymarketissa ei tule käytyä kuin tarjousten perässä ja jos sinne lähtee niin käy samalla apteekissa, jos tarve niin vaatii.

Löydettiin muutama viikko sitten netistä äänikirjapalvelu CELIA, jonka käyttämiseen pitää olla jonkinlainen rajoite, kuten näkövamma tai lukihäiriö tai mitä näitä nyt on. Liikuntaesteisyyttä ja muuta.
Se on ollut mulla pari-kolme viikkoa ja oon kuunnellut jo 20 kirjaa. Oon fiiliksissä.
Tiedän, että lukijoistani löytyy muutama muu, joille tästä voisi olla hyötyä. Koulukirjoja siellä ei tietenään ole. Ainakaan ilmaiseksi.
Tietenkin, jos joitain kirjoja puuttuu, niin CELIAlle voi laittaa toiveen, että tälläinen puuttuu.
Itse olen pariin otteeseen jo tehnyt niin.
Samalla pystyy pelailemaan vaikka jotain pelejä, kun kuuntelee kirjoja.

Siitäpä tulikin mieleeni, että ihminen on nykyään aika tekniikkariippuvainen. Työpöydälläni on kone, tabletti ja kännykkä ja käytän niitä kaikkia. Enkä kyllä luovu yhdestäkään vaikka tuntuu, että kännykkää tulee käytettyä paljon vähemmän, koska akku kestää pitempään. Mietin jo uuden puhelimen ostoa, mutta ei sille ole tarvetta, sillä ostin pari kolme viikkoa sitten uuden Sonyn Xperia tabletin. 
Mies hommasi itselleen sellaisen muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kokeilin sitä muutamaan otteeseen pelejä katsellessani ja tykästyin siihen niin paljon, että oli pakko hommata itsellenikin.

Olen alkanut käymään kuntosalilla fysioterapeutin kanssa ja täytyy kyllä myöntää, että salikärpänen on purrut ihan kympillä. Oon aina ihmetellyt, kun ihmiset hypettää "Vitsi miten mahtava olo, kun kävi salilla" ja voin itse myöntää, että siitä tulee tosi mahtava fiilis. Tuntee ainakin tehneensä jotain.

Viime kesänä olin vielä ihan täysin tummatukkainen ja jouluun mennessä alettiin muuttaa sitä punaiseen päin. Punainen kuluu aivan älyttömän nopeasti, joten päätin vaalentaa tukkani kesäksi, kun aurinko vaalentaa sitä muutenkin.Punaisen kanssa joutuisi olemaan jatkuvasti väripurkilla.
Nyt aletaan olemaan jo voiton puolella, mutta hiukset ottivat aluksi vaalennuksista itseensä. Hiusten latvat olivat niin kuolleita, että olivat ihan hamppua. Eikä niitä voinut täysin leikata, ettei tukasta tule ihan älyttömän näköinen. Hommasin sitten hoitoöljyn ja käytin tuplamäärät hoitoainetta ja niillä hiukset alkoivat hiukan parantumaan ja tukasta tuli sellainen, että kehtasi vihdoin vähän liikkua ulkona. Viime sunnuntaina ystäväni ehdotti minulle kananmuna-kookosöljy hoitoa. Olin aluksi ihan "mitä helvettiä?" mutta ei se ota jos ei annakaan ja istuin sitten pari tuntia elmukelmut päässä ja tuntui, kuin ainoastaan pää olisi ollut saunassa.
Hiki, mikä päästä valui oli öljyistä. Mutta se auttoi. Se oikeasti auttoi.
Nyt mun hiukset on löytäneet taas oman itsensä. Nyt vaalennuksia ei tarvitse enää tehdä ja edellisestä vaalennuksesta on kolmisen viikkoa.Tukka näyttää lähes samalta kuin silloin värjätessä ja juurikasvuakaan ei erota vaikka hiukseni ovat nyt vaaleammat kuin omani. En muista olleeni näin vaalea kuin viimeksi lapsena, jolloin olin ihan pellavapää.
Jos todella aloitatte näin ison hiusprojektin, muistakaa myös hoitaa hiuksianne, koska ne todellakin kärsivät siitä.

Meidän pikku kisu täyttää huomenna vuoden. Kyllä tää aika vaan menee nopeasti, kun miettii, että tänä kesänä vanhempi pikkusisko pääsee ripille vaikka vastahan se syntyi.

Minulle voi ehdottaa aiheita. Pistän ne ylös ja jos minulta loppuu aiheet kesken, otan sieltä listasta sitten seuraavan aiheen.
Muistakaa aurinkovoiteet, jos olette yhtä vaaleita kuin minä. Tänä kesänä en ole vielä polttanut itseäni. Yhtenä kesänä menin ilman aurinkorasvaa pihalle (kesätöistä oli siis vapaa iltapäivä) ja onnistuin polttamaan itseni melkein joka paikasta ihan rakkuloille asti.

Eipä mulle muuta. Aurinkoista kesäviikonloppua kaikille!

ps. Odottelen myös tulevia kuvauskeikkoja, joista voin erikseen sitten blogata. Vaikka jo sunnuntaina, sillä rakastan olla kameran edessä.
shout.jpg