Hei!
Halusin kiinnittää huomionne asiaan, joka minua (ja varmaan monia muitakin) on ärsyttänyt jo useamman vuoden ajan. Kun sinulle yritetään "syöttää" jotain. 
Taas esimerkkejä elävästä elämästä:
Kaksi eri tapausta, mutta tulos on sama.

"Tapaus 1"
Olen ollut hyvä ystävä yhden ihmisen kanssa, joka yhtäkkiä alkaa puhumaan korkeammasta voimasta, josta tuntee saavansa apua. Yhtäkkiä hänen tautinsa alkavat hellittää, koska "korkeampi voima" on hänet parantanut. Hän antaa minulle raamatun ja sanoo "tämä voisi auttaa sinuakin elämäsi ongelmissa"
Mainitse muutaman viikon kuluttua, kun hän kysyy asiasta, että en ole ehtinyt lukemaan tätä kirjaa ja en koe, että uskon asiat ovat kovin lähellä minua. Mä olen kuljettanut tätä ihmistä tk:ssa ja ollut tukemassa, koska ex-kumppanistaan ei ollut häntä tukemaan ja mikään ei ole sen hirveämpää, kuin istua yksin odottamassa tämänkertaisen tauti-kavalkadin tuloksia.
Yritin viikkoja, jopa kuukausia puhua tämän ihmisen kanssa muusta, kuin uskosta. Kertoa omasta tilanteestani, koulusta ja arjen asioista (mitä nyt silloin tapahtuikaan.) Tästä tapauksesta on useampi vuosi. On kiva huomata, että hän aluksi paranee ja on positiivisempi, mutta kun se alkaa olla viikottaista (nämä ihmesairastumiset tai ihmeparantumiset) ja lääkäreillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, niin aloin kyselemään "Oletko käynyt lääkärissä/saanut apua/mitä lääkkeitä syöt" ihan vain huolesta, ettei ole tullut vaikka tuplalääkityksiä tai muita.. Tämä vain tuumasi "korkeampi voima minut paransi ja sinunkin kannattaisi uskoa siihen. Ilman korkeampaa voimaa et voi selvitä elämästä hengissä" Mikä huomautus! Eihän meistä kukaan selviä täältä hengissä! Ainakaan tähän mennessä. Mutta ei. Hän ei löydä enää mitään muuta puhuttavaa ja väittää minua kylmäksi ihmiseksi, koska olen niin sanotusti "tavallinen kuolevainen" joka käy kirkossa ainoastaan silloin, kun on pakko.

"Tapaus 2"
Rakas harrastukseni on kirjeenvaihto. Minulla on ja on ollut ties minkälaisia kirjeenvaihtoystäviä vuosien aikana. Yhden kirjeenvaihtoystäväni kanssa kirjoittelimme lähinnä kirjoista, lemmikeistä ja muusta. Yhtäkkiä hänen kirjeensä alkoivat mennä oudoiksi. Olimme kirjoittaneet hänen kanssaan n. 6-vuotta. Koin tietynlaista yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan, koska hänellä oli lähes samankaltaisia rajoitteita kuin minulla pyörätuolin kanssa. Tulimme hyvin toimeen. Emme olleet mitään ylimpiä ystäviä, mutta ystäviä.
Hän alkoi yhtäkkiä juttelemaan hengellisistä asioista. Jo siinä vaiheessa minulla soi kellot "ei kai taas?!" mutta jokaisella meistä on oikeus olla mitä on ja uskoa mihin tahtoo (vaikka joulupukkiin) kunhan emme yritä tehdä muista kaltaisiamme. Kyllä hän kirjoitti muutakin. Säästä ja muusta, mutta kirje kirjeeltä meni vain hengellisemmäksi jutut ja kirjeissä ei ollut muuta sisältöä. Hän alkoi suositella minulle hengellistä kirjallisuutta ja musiikkia, vaikka tasan tarkkaan tiesi kantani.
Minä yritin kertoa uudesta kissastani ja mitä puuhailin milloinkin, mutta en saanut niihin mitään vastakaikua. Tietenkään kirjeenvaihto ei onnistu silloin, kun vastakaikua ei tule. Ja nykyisillä postimaksuilla en näe tälläisessa kirjeenvaihdossa mitään järkeä. Tein tämän muutama viikko sitten selväksi tälle ihmiselle ja kirjeenvaihtomme loppui siihen, sillä meillä ei ole enää mitään yhteistä, koska kirjeeni ovat niin suppeita.

Joten minulla ei ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa, kuin katkaista välit ja toivoa, että kolmatta ei tule. Nämä ihmiset ovat jättäneet kuitenkin jäljen minuun, sillä tunsimme monta vuotta näiden ihmisten kanssa ja harmittaa sanoa, että menetin heidät Jeesukselle. :(

Kuten huomasitte, vakavia asioita tänään. Ensi kerralla, sunnuntaina voisin kirjoittaa siitä, miten erilaisuuteeni on suhtauduttu. Nyt kun pääsin kirjoittamisen vauhtiin, tuntuu että en voi lopettaa. Tämä tältä erää. 
Rakkaudella, Ruut.