Tiedättekö tunteen, kun huomaat yhtäkkiä monen monen vuoden jälkeen, että "hei, mä pystyn tähän"

Mä en voinut kuvitellakaan sitä tunnetta, ennen kuin nousin omille jaloilleni ilman ulkopuolisen henkilön tukea. Viime kerrasta on aikaa n. 15 vuotta. Tai siis onhan se puolapuukin jonkinlainen tuki, mutta pidin siitä itse kiinni ja seisoin.
Sinä päivänä tuntui aivan kuin olisin ollut joissain huumeissa. Siis se, ettei tarvitse pyytää keneltäkään apua siihen, että nouset itse ylös. Seisot siinä. Okei. Sun pyörätuolin takana on kyllä ihminen  varmistamassa, että tuoli ei liiku mihinkään, mutta sua ei tue kukaan.
Se fiilis "ei vitsi mä pystyn tähän" on jotain aivan käsittämätöntä. Vaikka oot ihan poikki sen jälkeen ja jalat tärisee ja hiki puskee päälle ja puuskutat niin, ettei henki meinaa kulkea sitä tunnetta ei vaan voi kuvailla. Okei, enhän mä nyt tietenkään nouse ja lähde kävelemään joku kaunis päivä vaikka jumppaisin tuhat kertaa viikossa. Tai jos tekisin niin, niin se olisi vuosisadan ihme. Ihmeitä tapahtuu, mutta tuskinpa.

Varmaan samanlainen adrenaliini tulee tavalliselle ihmiselle, joka hyppää benji-hypyn. Tai astuu ensimmäisen kerran esiintymislavalle. Onhan näitä fiiliksiä. 
Se fiilis mikä huokuu sun ympäriltä kun teet sen. Kaikki on ihan sillee "Mitä helvettiä just tapahtui?"

Kun teen sen jutun uudestaan niin ei tule täysin samaa fiilistä, mutta onhan se silti mahtavaa.

Ihmiset eivät ole osanneet minua kannustaa siihen, sillä eivät koskaan ole edes osanneet kuvitella, että näin käy.
Mä veikkaan, että salikäynnit on paljon auttaneet siihen, koska oon saanut lihasmassaa, mutta se ei toivottavasti näy huomisessa punnituksessa. Apua.
Mua on purrut salikärpänen ja oon jo huolissani siitä kun jumppapaikka on heinäkuun kiinni ja elokuun alku menee reissussa. Mitenhän mä pärjään sen kuusi viikkoa?

Nyt oon jo ihan fiiliksissä kun tiedän, että huomenna pääsen taas rääkkäämään itseäni ja se adrenaliiniryöppy todellakin tulee. Ja huomenna on punnituskin. Saa nähdä mitä vaaka näyttää. Kauhun ja innon sekaisin tuntein odotan huomista.

Älkää ikinä lakatko uskomasta itseenne.